Meillä oli muutaman viikon pätkä, jolloin kotiutuksissa oli normaalia pidempää viivettä maksuosaston ruuhkauduttua. Suomalaisten pelaajien suhteen tilanne on parantunut huomattavasti heti sen jälkeen, kun palkkasimme lisävahvistuksia maksuosastollemme. Jotain outoa on..eilen pelailin ja näytti siltä että saattais tulla isompi voitto niin heitti pihalle kesken rullien wildz pyörityksen ja piti kirjautua uudestaan ja myös peli aloittaa alusta. Eikä ollut eka kerta..Tänä aamuna tallensin rahaa pelitilille, ei näy pelitilillä vieläkään , mutta pankkitililtä on kuitenkin lähtenyt.
Toiset saa rahat ja osa porukkaa oottaa päiviä jopa viikkoja. Tuntunee olevan nyt tosiaan ruuhkaa, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen. Jos maksu tiimi on noin ruuhkautunut niin eikö se kannattaisi palkata hieman lisää työvoimaa sinne ettei ihmiset karkaa muualle.
Wildz Casinon vastuullinen pelaaminen
Tällä hetkellä tilanne on jo paljon parempi, ja kotiutukset saadaankin maksettua normaalien aikataulujemme mukaan. Mikäli tiliä ei ole todennuttu, niin maksut voivat tästä syystä olla Pending-tilassa. Kyse ei ole kuin muutamasta kympistä ja ei voi nykypäivänä kestää montaa vuorokautta.
Talletukset ja kotiutukset Wildz Casinolla
Vastausaika sähköpostitse on yleensä 24 tunnin sisällä, mutta kiireellisissä asioissa suositellaan live-chatin käyttöä. Asiakaspalvelijat ovat ammattitaitoisia ja pystyvät auttamaan kaikissa kasinoon liittyvissä kysymyksissä bonuksista teknisiin ongelmiin. Wildz hyväksyy useita eri valuuttoja, mukaan lukien EUR, USD, CAD, NZD, NOK, INR ja JPY. Suomalaisille pelaajille euro on luonnollinen valinta, eikä valuutanvaihdosta aiheudu lisäkuluja.
Muiden bonustn kierrättämiseen annetaan yleensä aikaa 60 päivää, joten kierrätyksen kanssa ei tule liian kiire. Ensimmäisen päivän kierroksilta jäin plussan puolelle 2,70 €, onhan siinä. Olisi suorastaan synti unohtaa käyttää 100 ilmaiskierrosta!
Yhteenveto – kannattaako Wildz Casinolla pelata?
Kun kampanja on selkea, pelaaja tietaa heti, onko omassa suosikkipelissa etua mukana vai kannattaako valita toinen slotti juuri kyseisen tapahtuman ajaksi. Sujuvaan rahansiirtoon auttaa muutama käytännön niksi, jotka moni oppii vasta kokeilemalla. Pidä maksuketju yhtenäisenä eli talleta ja kotiuta samalla menetelmällä, jotta käsittely pysyy selkeänä. Tarkista kassa ennen pelaamista, koska minimit ja mahdolliset rajat näkyvät siellä ajantasaisesti. Vältä turhat vaihdot kesken bonuksen, sillä kampanjat voivat sitoa tiettyyn maksutapaan tai kotiutustapaan. Ja jos tavoite on erityisen nopea kotiutus, pankkitunnistautumiseen nojaava ratkaisu on yleensä se suoraviivaisin, koska se vähentää erillisiä varmennuskierroksia.
Bonus ensimmäisestä talletuksesta
Mobiilikasinomme mukautuu automaattisesti puhelimesi näytönkokoon, joten pelikokemus on yhtä laadukas niin pienellä kuin isolla ruudulla. Pikakasinomme ansiosta mobiilipelaaminen on erityisen sujuvaa – talleta Brite-verkkopankilla ja aloita pelaaminen sekunteissa, voitot tilille alle 15 minuutissa. Levelz on Wildzin palkinto-ohjelma, jossa pelaaminen täyttää Progress Bar -mittaria. Tasonousussa pääset pyöräyttämään Levelz-minikolikkoa ja voitat räätälöityjä ilmaiskierroksia suosikkipeleihisi.
Get More on Wildzin filosofia
Harvemmin ehdot on saatu kirjoitettua tiukkaan pakettiin, joka on vielä helppo ymmärtää ensi lukemalta. Bonuksia on tarjolla jonkin verran, pelivalikoima on hyvällä tasolla eikä asiakaspalveluakaan voi moittia, sillä meille ainakin vastattiin minuutissa, kun teimme kysymyksen. Tosin vastausaika varmasti vaihtelee päivien ja kellonaikojen mukaan.
- No aamulla uudestaan yhteyttä kun ei oltu vieläkään käsitelty.
- Pelitilin historiasta näkee kaikki talletukset, kotiutukset ja pelatut pelit.
- Tämä lisenssi myös vaatii sivustolta vahvaa panostusta vastuullisuuteen.
- Jackpot-pelit kuten Mega Moolah tarjoavat valtavia voittoja, jotka voivat olla jopa kahdeksannumeroisia, mikä taas luonnollisesti vetää suuria määriä pelaajia puoleensa.
- Luvassa on eksklusiivisia palkintoja ja lisäksi esimerkiksi ikioma pelitilinhoitaja, joka on aina tavoitettavissa nopeasti sähköpostitse tai puhelimitse.
- Valitse sopiva maksutapa, kirjoita tarvittavat tiedot, kuten kortin tai lompakon numero, kirjoita summa ja vahvista nosto.
- Sen jälkeen voit halutessasi valita itsellesi toisen maksutavan.
- Tunnistaudu vain pankkitunnuksillasi ja olet valmis nauttimaan tuhansista huippupeleistämme sekunnissa.
- Eikä ollut eka kerta..Tänä aamuna tallensin rahaa pelitilille, ei näy pelitilillä vieläkään , mutta pankkitililtä on kuitenkin lähtenyt.
- Non-sticky 500 € + 200 ilmaiskierrosta -tervetuliaisbonus antaa loistavan alun, ja 60 päivän kierrätysaika sekä Loyalty+ ja Progress Bar tekevät pelaamisesta palkitsevaa myös jatkossa.
- Ei mieltä ylennä lukea kommentteja,kun itelläkin pari kotiutusta odottaa hyväksyntää.
Kuinka kauan Wildz kotiutus kestää?
Erityismaininnan Wildz-kasino ansaitsee kuitenkin vahvasta panostuksesta vastuullisen pelaamisen arvoihin. Työkalupakki kattaa käytännössä kaiken, mitä pelaajat tarvitsevatkin, joten tarjolla on mahdollisuus muun muassa talletus-, tappio- ja panosrajojen asettamiseen. Myös pelitilin sulku tai väliaikaiset aikalisät ovat mahdollisia. Wildz Casino on suosittu pelipaikka, eikä suinkaan syyttä. Sen suurimpia etuja ovat laaja pelivalikoima, hyvät bonukset sekä tilivapaa pelaaminen. Suomenkielinen asiakaspalvelu ja pelialusta vielä viimeistelevät tämän kokonaisuuden, josta ei kovinkaan paljoa jää puuttumaan.
Kolmannen talletuksen bonus
Alaspäin skrollatessa esille tulee valmiita kokoelmia kuten uutuudet, suomalaisten suosikit, päivittäiset jackpotit, ostobonuspelit ja Megaways-pelit. Kasinoille ilman rekisteröitymistä on tyypillistä äärimmäisen nopeat kotiutukset ja ne ovat nyt myös Wildz Casinolla mahdolliset. Briten kautta tehdyt kotiutuspyynnöt siirtyvät pelaajan pankkitilille nopeimmillaan 5-15 minuutissa. Selkea budjetti ja rajat heti alussa, jotta talletukset pysyvat samassa linjassa arjen menojen kanssa. Oikea yhteystieto profiilissa, koska tukiviestit ja vahvistukset osuvat silloin perille. Maksutavan johdonmukaisuus, eli kotiutus tehdään samantyyppista reittia pitkin kuin talletus, jolloin tarkistuksia tarvitaan usein vahemman.
Maksutavat Wildz Casinolla
Positiivista on se, että talletus tuplataan jopa 500 € asti, jolloin sinne voi heti alkuun tallettaa isommin. Vauhdikkaan ja nuorekkaan imagon omaava Wildz Casino on erittäin helppokäyttöinen pelisivusto, kiitos mainion pelialustan. Sen lisäksi että pelit latautuvat hetkessä, myös rahansiirto on helppoa ja verkkopankki toimii moitteetta. Kiitosta annamme myös Wildzin eduille, joihin kuuluvat tervetuliaisbonus, tasopalkinnot sekä uskollisuusohjelma. Koska Wildz Kasino on tyyliltään hybridikasino, pääset valitsemaan pankkitunnistautumisen ja perinteisen rekisteröitymisen väliltä. Ensimmäisen mahdollistaa Brite, jota myös klassisen pelityylin ystävät pääsevät hyödyntämään maksuissaan yhdessä lukuisten muiden vaihtoehtojen kanssa.
Asiakaspalvelusta ei saa kunnon vastauksia kotiutusten maksimi käsittelyajasta. Ensivaikutelmaksi aiheuttaa tietynlaisia epäilyksiä kasinon rehellisyydestä. Tunnistautuminen tehty jo aikaisemmin jolloin onnistuin odottelun jälkeen kotiuttamaan 2500e. Luulin että homma olisi jo parantunut varsinkin kun depot raakoja eikä mitään hämärää ole niin ei. Rahoja saa odottaa ikuisuuden mikä ei todellakaan ole tätä päivää.
Mukavia live-pelejä
Kolikkopelit ovat epäilemättä kaikista suosituin pelikategoria ja ne kattavat suurimman osan Wildzin pelivalikoimasta. Teemme myös mielellämme yhteistyötä uusimpien ja kuumimpien pelistudioiden kanssa, ja lisäämmekin uusia pelivalmistajia valikoimaamme säännöllisin väliajoin. Jos et löydä oman suosikki pelivalmistajasi pelejä meiltä, kerrothan siitä kasinotiimiilemme ottamalla yhteyttä Asiakaspalveluume. Wildz Casinolta löydät satoja erilaisia kasinopelejä alan suurimmilta nimiltä, joihin lukeutuvat mm. Push Gaming, Nolimit City, Relax Gaming, NetEnt, ELK Studios, Quickspin, sekä monilta muilta, kaikki saman digitaalisen katon alta. Kaytannossa yhteisotapahtumat nakyvat usein tililla erillisena kampanjasivuna, jossa lukee osallistuvat pelit, voimassaoloaika ja se, miten pisteet lasketaan.
- Vielä toimintansa alkuvaiheessa Wildz Casino nettikasino tarjosi asiakkailleen noin nimikkeen edestä raha- ja kasinopelejä.
- Ja uusia nettikasinoita Rootz tuntuu julkaisevan tasaista tahtia joka vuosi.
- Niin talletukset kuin kotiutuksetkin hoituvat sekä pankkikorteilla että nettilompakoilla kuin myös verkkopankkimaksuna.
- Sieltä löydät sellaisia slotteja kuin Dynamite Riches Megaways, Legacy of Dead, Rise of Olympus, 1 Million Megaways BC, Dead or Alive ja Money Train 2.
- Itselläkin 400€ sielä kiinni jossain kun eivät ”ehdi” käsittelemään nostoa.
- Mielenkiintoista nähdä noin vuoden päästä, onko operaattori kiinnostunut suomalaisesta pelilisenssistä.
- Olemme erityisen ylpeitä suomenkielisestä live-ruletistamme, jossa pöydän vetää suomea puhuva dealer – juuri sinua varten.
- Mukavaa on myös se, että tervetuliainen on non sticky bonus ja kierrätyskin vain 35x, joten niitäkin kannattaa miettiä yhtenä vaihtoehtona.
- Erityisesti kolikkopelejä löytyy kasinolta aivan massiivinen kattaus.
- Pöytäpelien valikoima ei ole suuren suuri, mutta mukaan on kuitenkin mahtunut parikymmentä versiota blackjackista, ruletista, baccaratista ja yksi videopokeripeli.
Kerromme kokemuksia ja arvostelemme bonuksia, näytämme suurimmat jackpotit, jonka jälkeen lisäämme parhaat palat tälle sivustolle. Wille on nettikasinoiden saralla ansioitunut sisällöntuottaja, joka haistaa alan uusimmat trendit. Hän on työskennellyt kasinoiden parissa vuodesta 2009 lähtien. Sisällöntuotannon lisäksi työkokemusta on kertynyt kasinoyhtiöiden markkinoinnista sekä maksuosastolta. Vapaa-ajallaan Wille kokeilee mielellään uusia kasinoita ja pyöräyttelee kolikkopelejä.
Wildit
Lue alta Wildz kokemuksia ja laajempi arvostelu, jos tämä huippukasino herätti mielenkiintosi. Tällaiset pelit ovat erinomaisia yhdistelmäsymboleille, sillä uusien symbolien lisääminen peliin laskisi palautusprosenttia (RTP) lukemaan, joka ei olisi hyväksyttyä tänä päivänä. Siitä syystä ylimääräisen ominaisuuden antaminen Wildeille on hyvä tapa tarjota lisäarvoa ilman, että RTP laskisi kelvottomalle tasolle. Toisinaan saatat törmätä Wild-symboleihin, jotka pitävät sisällään useampia ominaisuuksia. Tällaiset Yhdistelmä-Wildit toimivat sekä perinteiseen tapaan korvaten muut symbolit, että sisältävät myös jonkin toisen ominaisuuden. Wild-generointi on suosittu toiminto ruudukkopohjaisissa peleissä, ja tarjoaa jotain uutta ja jännittävää perinteiseen pelaamiseen.
Sieltä löydät sellaisia slotteja kuin Dynamite Riches Megaways, Legacy of Dead, Rise of Olympus, 1 Million Megaways BC, Dead or Alive ja Money Train 2. Wildz Casino pitää huolen siitä, että sinä pysyt sopivan villissä vauhdissa. Muikealla tervetulobonuksella herkuttelun jälkeen pääset nauttimaan lukuisista kampanjoista ja turnauksista palkintoineen.
- Mutta käväsin katsomassa tiliä niin sinnehän ne oli pamahtanut.
- Löydät sivustolta kattavasti tietoa aiheesta, jonka lisäksi voit asettaa itsellesi erilaisia pelirajoituksia omasta profiilistasi.
- Live -osio löytyy erikseen ja samoin eSports on omana valintanaan.
- Loyalty+ on huippuohjelmamme, johon kutsumme aktiivisimmat pelaajamme henkilökohtaisesti.
- Vaikka laajenevat Wildit voivatkin ilmestyä yhtenä yksittäisenä symbolina, ne siitä huolimatta edustavat jokaista peittämäänsä symbolipaikkaa.
- Voit aloittaa pelaamisen suoraan omilla verkkopankkitunnuksillasi – ilman rekisteröitymistä, ilman odottelua.
- Kolikkopelien lyhyt historia Kasinopelit ovat tulleet pitkän matkan ensimmäisestä mekaanisesta kolikkopelistä, joka näki …
- Talletukset käsitellään välittömästi kaikilla menetelmillä.
- Kolikkopelien saralta tunnetuimmat nimet kuten NetEnt, Play ’n Go, Pragmatic Play ja Quickspin löytyvät valikoimasta.
- Olimme yhteydessä Wildzin maksuosastolle ja sieltä kerrottiin, että uusia työntekijöitä on juuri aloittanut ja kotiutusten pitäisi lähipäivinä nopeutua.
- Mukana on myös runsaasti suosittuja Megaways-pelejä sekä ostobonuspelejä, jotka soveltuvat erinomaisesti kaikkein kärsimättömimmille pelaajille.
Miten Wildz huolehtii siitä, että asiakas pelaa vastuullisesti?
Wildz casino tarjoaa uusille pelaajille yhden parhaimmista talletusbonuksista. Uudet pelaajat voivat lunastaa 100% bonuksen aina 500 euroon asti. Kasinon ulkoasu on hyvin sarjakuvamainen, ja se sisältää sellaisia elementtejä, joita monet pelaajat nykyään nettikasinoilta hakevatkin. Kirkkaat värit, sopivan peliaiheinen tunnelma ja piirretty graafinen ilme tekevät kasinosta hauskan ja helposti lähestyttävän.
Tervetuliaistarjous uusille pelaajille
Wildz Casino on vuonna 2019 avattu ja erittäin suosittu verovapaa kasino. Myös kotiutukset ovat Wildzilla nopeita, ja parhaassa tapauksessa ne voivatkin olla omalla pankkitilillä jo muutamissa minuuteissa. Kannattaa kuitenkin lukaista sivuston käyttöehdot huolella läpi, sillä eri maksutavoissa ja niiden toiminnoissa voi olla eroja. Wildz Casino on hybridi, joten voit valita joko rekisteröitymisen perinteisesti tai pelaamalla kasino ilman rekisteröitymistä -ominaisuudella. Live -osio löytyy erikseen ja samoin eSports on omana valintanaan. Nämä tekevätkin pelaamisesta varsin helppoa, sillä muu urheilu löytyy valikoista lajeittain.
- Wildz tarjoaa myös in-play -ominaisuuden, joka mahdollistaa nopeat talletukset pelaamisen lomassa.
- Malta Gaming Authorityn (MGA) lisensoima pelisivusto tarjoaa laajan valikoiman pelejä tunnetuilta valmistajilta sekä houkuttelevat bonukset uusille ja vanhoille pelaajille.
- Ainoastaan kolikkopelit – yleisissä bonusehdoissa listatuin poikkeuksin – edistävät kierrätystä täydellä 100 prosentin teholla.
- Tarjolla ovat kaikki suosituimmat korttipelit, kuten pokeri, blackjack ja baccarat.
- Kyseessä onkin laadukas kokonaisuus, jonka avulla pelaaminen onnistuu missä ja milloin tahansa.
- Kun olet kerännyt tarpeeksi rahaa pelaamisesta, voit nostaa kotiutuksen “Nosto” -osiossa.
- Lisäksi nyt, kun vedonlyönti on mukana, se on täyden palvelun kasino.
- Samalta yritykseltä löytyy nykyään jo useampi hyvä nettikasino, mutta Wildz oli heidän ensimmäinen luomus.
- Wildzin tuorein uudistus koskee pikapelaamista ja se on siis jatkossa myös kasino ilman rekisteröintiä.
- Tämä on netticasinoillle hyvin tyypillinen bonus, jossa ensimmäinen talletus tuplataan.
- Kyllä, Wildz Casino on sitoutunut tarjoamaan turvallisen ja reilun peliympäristön kaikille pelaajilleen.
Ensimmäiset 25 ilmaiskierrosta annetaan heti ensimmäisen talletuksen yhteydessä peliin Book of Dead ja loput erät sen jälkeen 24 tunnin välein eri slotteihin. Wildz on luotettava, mutta tolkuttoman hidas, joten jos haluaa nopeaa casinoa missä raha liikkuu myös pelaajaan suuntaan nopeasti, niin tämä ei ole oikea paikka. Toisekseen tähän mennessä ainoa casino mihin olen törmännyt koskaan, missä on täysin kädetön chat/aspa, ei minkäälaista yhteyttä maksuosastoon ja tosiaan copypaste vastaukset aina. Itse käytän nykyään vain kuin tulee reloudbonus ja taas kerran 4 vuorokausi menossa, kun odottelee kotiutusta.. Peliyhtiön vahvuuksia ovat monipuolinen pelivalikoima, nopeat maksut ja 24/7 toimiva asiakaspalvelu. Wildz tarjoaa pelinsä useilla eri kielillä, mukaan lukien suomi, mikä helpottaa navigointia ja asiakaspalvelun käyttöä.
Buusti Kasino
Sivuilla navigointi ja pelaaminen onnistuvat sulavasti myös mobiilissa. Erillistä sovellusta ei tarvitse ladata, sillä selaimen kautta avautuvat mobiilisivut toimivat moitteettomasti. Erityismaininnan annamme pelikirjastosta, jonka monipuoliset pelikategoriat tekevät runsaan pelivalikoiman selaamisesta todella vaivatonta. Käytettävyydestä meidän tiimillämme on myös pelkkää positiivista sanottavaa. Valikot löytyvät helposti ja pelaamisen aloittaminen onnistuu nykyään myös näppärästi ilman rekisteröitymistä. Wildz Casino on ulkoasultaan hyvin simppeli, mutta ei missään nimessä tylsä.
- Yhteyden saa chatin kautta tai sähköpostitse osoitteeseen email protected.
- Teet kolme kotiutusta samaan aikaan 100, 200, ja 500 niin satanen maksetaan ja muut jäävät päiviksi odottamaan.
- Valikoima näyttää olevan loputon, aina klassisesta Wild-symbolista …
- Meillä pääset suoraan toimintaan ilman turhia välivaiheita.
- Wildz tarjoaa myös kattavat työkalut vastuulliseen pelaamiseen, mukaan lukien talletusrajat ja mahdollisuuden sulkea pelitili.
- Talletukset kestävät noin 15 minuuttia, kun taas kotiutukset vaativat 1-3 päivää.
- Suomenkielistä pöytää ei valitettavasti ole tarjolla, mutta englanninkieliset jakajat ovat ammattitaitoisia ja ystävällisiä.
- Lisäämme ilmaiskierrokset tilillesi 25 kappaleen annoksissa kahdeksana peräkkäisenä päivänä, joten viihdettä riittää ensimmäiselle viikolle reilusti.
- Jopa peliaulasta löytyy oma Suomalaisten suosikit -kategoria, mitä voidaan pitää osoituksena siitä, että Wildz-kasino huomioi suomalaisyleisön tarpeet poikkeuksellisen hyvin.
Kasinon maksutavat
Nykyään Wildz on niin sanottu hybdrikasino, joka tukee pelaamista ilman rekisteröitymistä ja perinteistä pelaamista. Pelaaminen ilman rekisteröitymistä omilla verkkopankkitunnuksilla on luonnollisesti nopeampi tapa aloittaa pelit. Jos kohtasit epäreilua kohtelua tai ongelmatilanteita pelatessasi, niin voit jättää apupyynnön ja pyrimme auttamaan niin pian kuin mahdollista. Yritämme aina saada itse kasinon vastaamaan kysymyksiin ja puolustamme omia käyttäjiämme.
Live kasino ja pöytäpelit
Tämän operaattorin toimintaa säädellään Maltan peliviranomaisten myöntämän MGA-lisenssin turvin. Eurooppalaiset lisenssit ovatkin hyvä laatutakuu, sillä niiden varassa toimivia kasinoita valvotaan erittäin tiukalla otteella. Kotimaisille pelaajille eurooppalainen lisenssi myös mahdollistaa verovapaiden voittojen kotiuttamisen, mikä on tottakai pelkkää plussaa. Jos älypuhelimella tai tabletilla pelaaminen kiinnostaa, on Wildz Casino varteenotettava vaihtoehto. Tarjolla on näyttävä mobiiliversio, jota päästään käyttämään suoraan oman laitteen selaimesta käsin ilman erillisen sovelluksen lataamista. Kasinon verkkosivut onkin optimoitu skaalautumaan sekä iOS- että Android-laitteille.
- Wildz Casinon turvallisuuden perustana on Malta Gaming Authorityn myöntämä lisenssi.
- Kyseessä on suosittu mekanismi, joka löytyy useista suosituimmista kolikkopeleistä.
- Todennäköisimmin leviäviä Wildeja löytyy pelinsisäisistä bonuspeleistä.
- Tarkemmat tiedot ja ehdot voivat vaihdella, joten on aina suositeltavaa tarkistaa kasinosivustolta ajankohtaiset kampanjat ja niiden ehdot.
- Tavoitat meidät nopeimmin live chatin kautta, johon vastaamme tyypillisesti muutamassa minuutissa.
- Mikäli päätät pelata perinteiseen tyyliin, on sinun täytettävä rekisteröintikaavake aloittaaksesi pelaamisen.
- Uhkapeli- ja vedonlyöntisivustolla Wildz on intuitiivinen, kirkas muotoilu, yli peliä, Maltan peliviranomaisen myöntämä lisenssi ja pelejä live-jakajilla.
- Wildz-kasino jatkaa vahvaa linjaa myös jackpot-pelien parissa.
- Sähköpostia voi lähettää myös, mikäli asia ei ole huippukiireellinen.
Bonus Wildz Casino
Tarjoamme kattavat vastuullisen pelaamisen työkalut, joiden avulla pysyt pelaamisesi herrana. Voit myös jäädyttää pelitilisi määräajaksi tai sulkea sen pysyvästi – aina kun haluat. Loyalty+ on kutsupohjainen VIP-ohjelma, jossa aktiivisimmat pelaajat saavat jopa 20% viikoittaisen käteispalautuksen, henkilökohtaisen asiakaspalvelijan ja eksklusiivisia etuja. Uhkapeluri on kasinoiden testaamiseen omistautunut sivusto.
- Vaikka kyseessä on offshore-operaattori, MGA-lisenssi takaa korkeat turvallisuusstandardit ja reilun pelaamisen periaatteet.
- Parhaiten Wildz Casino soveltuukin pelaajille, joilla on etsinnässä mahdollisimman turvallinen, suoraviivainen ja monipuolinen pelikokemus.
- Kuitenkin kotiutusnopeus on yksi tärkeimpiä asioita casinoiden kilpailussa.
- Casino bonus on hyvin antelias, sillä bonusrahaa on tarjolla peräti 500 euroa, jonka päälle saat vielä 200 ilmaiskierrosta.
- Muistathan siis kirjautua sisään kumpanakin päivänä lunastamaan ilmaiskierroksesi.
- Nopeat nostot, 24/7 asiakastuki ja käyttäjäystävällinen alusta takaavat, että pelaajat voivat nauttia parhaista casino kokemuksia verkkokasinomaailmassa.
- Viimeinen kerta että kyseistä casinoa käytin,mutta rahani haluan pois..
- Kaikista suosituimmissa kolikkopeleissä kilpailu palkinnoista on kuitenkin kovaa, ja saman pelin pelaaminen kerta toisensa jälkeen voi käydä yksitoikkoiseksi.
- Turvalliset nettikasinot kuten Wildz tarjoavat myös kattavat vastuullisen pelaamisen työkalut, mikä on tärkeää pitkäaikaisessa pelaamisessa.
- Peliyhtiön vahvuuksia ovat monipuolinen pelivalikoima, nopeat maksut ja 24/7 toimiva asiakaspalvelu.
- On mahdotonta tehdä siirtoja, jos summa on suurempi tai pienempi.
- Aika omituista ku pitäs käsitellä nostot saapumisjärjestyksessä.
- Tarjoamme asiakaspalvelua suomeksi, englanniksi, saksaksi ja norjaksi sekä sähköpostitse että Live Chatin kautta.
- Tässä on muutamia käytännön vinkkejä sellaisen kolikkopelin jäljittämiseen, jonka parissa olet viihtynyt ja jota haluat pelata uudelleen.
Bonustarjonta on myös markkinoiden parhaimmistoa, eli jo ensitalletuksella pääset hyvin pelaamisen makuun kiinni. Ja aktiivisia pelaajia palkitsee Loyalty + kanta-asiakasohjelma. Lisäksi löydät sivustolta kattavan UKK-osion eli useasti kysyttyjä kysymyksiä, jonka suosittelen sinun lukemaan läpi ensimmäiseksi, jos sinulle tulee jotain kysymyksiä mieleesi. Sieltä löydät vastauksia esimerkiksi maksutapoihin, pelitiliin tai vaikka bonuksiin liittyen.
Vastuullinen pelaaminen ja rajat
Jos pankkitunnuksilla pelaaminen ei ole sinua varten, on Wildz mitä mainioin kasino ilman pankkitunnuksia. Maksutapoja on tarjolla runsaasti ja voit siirrellä rahat sisään miten haluat. Rootz on kokeneiden iGaming-ammattilaisten perustama yritys, joka rakennettu laatu korvaa määrän -filosofian ympärille.
Wildz Casino bonuskoodi ei ole tarpeen bonusta lunastettaessa. Riittää, että valitset haluamasi tervetuliaistarjouksen ensitalletusta tehdessäsi. Wildz Casinolle rekisteröityminen onnistuu joko verkkopankkitunnuksia tai sähköpostia ja salasanaa käyttäen. Kasino kuitenkin suosittelee rekisteröitymään pankkitunnuksin, sillä tällöin pelitilin vahvistus tapahtuu automaattisesti.
Muinaisen Egyptin täytyy olla yksi suosituimmista teemoista netistä löytyvissä kasinopeleissä. Vaikuttaa siltä, että uusi Egypti-teemainen kolikkopeli julkaistaan … Saa enemmän bonuksia, enemmän ilmaiskierroksia suosikkipeleihisi, enemmän käteispalautuksia, parasta asiakaspalvelua, suosituimmat maksutavat ja huipputason turvallisuus. Kasino työllistää lisäksi suuren maksutiimin, joka keskittyy asiakkaiden yksityisyyteen ja turvallisuuteen. Näin sinun ei tarvitse koskaan huolehtia henkilötietojesi suojasta tai siitä, ovatko tietosi turvassa.
- Kun tunnistautuminen on tehty, ovat kotiutukset erittäin nopeita.
- Joitakin tunnettuja jättipottipelejä ovat Sweet Bonanza, Temple Tumble Megaways, Fire in the Hot, Bigger Bass Bonanza ja Sakura Fortune.
- Tervetuliaisbonuksen lisäksi tarjolla on myös monia muita vaihtuvia kampanjoita, jotka tuovat mukanaan erilaisia etuja myös sivuston pidempiaikaisille asiakkaille.
- Tutustu Wildz Casinon eksklusiivisiin bonustarjouksiin, jotka on suunniteltu suomalaisille pelaajille.
- Tämä koskee sekä bonusrahaa että ilmaiskierrosten voittoja.
- Lisäksi kaikki pelit käyvät läpi säännöllisiä tarkastuksia RNG-sertifiointien (Random Number Generator) osalta.
- Ensimmäiset online kolikkopelit toivat Las Vegasin pelihallien yksikätiset rosvot digitaaliseen maailmaan 1990-luvun puolivälissä hyvin alkeellisessa muodossa.
- Näissä voitot saattavat kohota jopa useisiin miljooniin euroihin.
- Tämän tervetuliaisbonuksen lisäksi kasinolta löytyy bonuksia myös pidemmän aikaa pelanneille.
- Voit luopua bonuksesta kun oma talletus on pelattu, mikä nopeuttaa mahdollista kotiutusta.
- Tosin vastausaika varmasti vaihtelee päivien ja kellonaikojen mukaan.
- Myös live-kasinon valikoima on todella hyvä, ja siellä pelaajat voivatkin nauttia yli 80 erilaisesta pöytä- ja Game Show -pelistä.
- Tämä on kertaluontoinen prosessi, jonka jälkeen kotiutukset sujuvat nopeasti.
Valikoimassa suositut pelintarjoajat
Suomen kielellä pärjää, jos sinun tarvitsee ottaa yhteyttä Wildz Casinon asiakaspalveluun. Tuki on auki 24/7 ja nopeimmin asiat hoituvat live-chatin kautta. Sähköpostia voi lähettää myös, mikäli asia ei ole huippukiireellinen. Wildz Casinon helppokäyttöisyys näkyy myös rahansiirroissa, sillä tarjolla on juuri sopivasti vaihtoehtoja ja jokaiselle löytyy varmasti hyviä vaihtoehtoja talletuksia ja kotiutuksia varten. Varsinkin verkkopankki on suomalaisten suosiossa ja se toimii täällä erinomaisesti.
Mutta kuten sanottua – toiminta on erittäin sulavaa ja helppoa niin puhelimella kuin läppärilläkin. Ongelmia ei syntynyt, pelivalikoimaa pystyi selaamaan täydellisesti molemmilla laitteilla. Pelejä voi myös suoraan etsiä ja peliaualasta näkee myös mitkä pelit kerryttävät loyalty pisteitä kaksinkertaisella tahdilla. Jos nopea tasonnousu kiinnostaa, niin kannattaa naputella double speed pelejä.
Tuossa kattavassa bingopaketissa ovat mukana esimerkiksi Bingo Bruxaria, Bingo Valhalla sekä Banana Bingo. Wildz Kasino -sivuston omistaja ja pyörittäjä on erittäin kokenut ja muitakin laatukasinoita omistava Rootz Limited, joka aloitti toimintansa 2010-luvun puolivälissä. Sen mukana peliympäristöön tulee aimo annos turvallisuutta, kuten tulee myös TLS-salauksen, selkeiden käyttöehtojen ja ympärivuorokautisen tuen myötä. Kun olet kerännyt tarpeeksi rahaa pelaamisesta, voit nostaa kotiutuksen “Nosto” -osiossa. Valitse sopiva maksutapa, kirjoita tarvittavat tiedot, kuten kortin tai lompakon numero, kirjoita summa ja vahvista nosto.